Missä vaiheessa meistä ehti tulla näin aikuisia?
Okei tää kuva ei kyl anna ymmärtää aikuisuutta xd..
Kolme kajahtanutta muijaa löysi toisensa yläasteella ja jäi koukkuun. Koukkuun siihen niin aitoon ja sydämmelliseen hauskanpitoon ja sekoiluun et ei voinu enää olla ilman. Mä jäin koukkuun myös siihen vilpittömään rakkauteen jota me jaetaan toisillemme.
Jos kolmelta yöllä haluaa soittaa kännipuhelun tai itkupuhelun nii aina tietää et se on ihan okei. Me voidaan lampsia toistemme koteihin kysymättä, moikata äitejä ja mennä suoraan jääkaapille.
Kun jollekin voi kertoa ihan kaikesta, tuntee itsensä aika hemmetin onnelliseks. Saa mököttää ja vaikka suuttua rauhassa, koska tietää et aina kuitenki välitetään. Saa olla vaikka hitto riivattu tai masentunu nii tietää et nää nostaa sut jaloilleen.
Mitä sit tapahtuu ku me hajaannutaan oikeesti ja ei voikaan tosta vaa lähtee kauppareissulla poikkeen? Vähän mua jännitti ajatus siitä mut mä luotan meihin ja meijän tiimiin. Voin silti yöllä ottaa bussin Ikaalisiin tai Mustialaan jos huvittaa tai itkettää. Ollaanhan me sitä jo täs reilu vuosi harjoteltu.
Ollaan hyvä tiimi ja nää on mun sielunsiskoja. Kun on nii kauan tuntenu nii ei tarvii selitellä valintoja tai ajatuksia sen kummemmin. Saa vaan olla oma itsensä.
Kiitos parhaille. Ette pääse musta ikinä eroon! T. Ems
//kirjotettu puhelimella ihan fiiliksissä joten virheet annatte anteeksi